Osallistuin joululahjavaihtoon Jouluista iloa blogissa  ja pakettini lähettäjä oli Ruiskaunokki.

Tällaisen paketin sain, sitä en ole avannut sillä kortissa luki että avaa vasta aattona (vaikka kovasti paketti on poltellutkin niin enköhän muutaman päivän malta odottaa vielä  )

Iso punainen paperipussi ja 2 pienempää pakettia, lehdestä leikattu kivoja jouluaskarteluohjeita, pirteän oloinen tyrnikakun ohje ja lampaan ohje josta voi pään ja korvien lisäksi itse suunnitella omanlaisen (ilmeisesti ompeluun takoitettu). Ja kaunis kortti tervehdyksineen.

Paketeista löytyi tällaiset...